Yleisökierrokset kesällä 2019



Järjestämme tuttuun tapaan kesäkaudella yleisökierroksia Tampereella. Luvassa on runsaasti erilaisia teemallisia opastettuja kiertoajeluita, kävelykierroksia sekä hautausmaaopastuksia ympäri kaupunkia!

Liput kaikille kävelykierroksille: 
5€/aikuiset, 2€/lapset (4-15 v). Alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Liput ostetaan kierroksen lähtöpaikalta suoraan oppaalta. Liput vain käteisellä.

Liput kiertoajeluille:
15€/aikuiset, 5€/lapset (4-15 v). Alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Liput ostetaan kierroksen lähtöpaikalta suoraan oppaalta. 



UUTTA TAMPERETTA TUTKIMASSA -KIERTOAJELUT 13.7.-3.8.2019


Lauantaisin 13.7.-3.8.2019 klo 15-16.30
Uutta Tamperetta tutkimassa
Uutta Tamperetta tutkimassa -kiertoajelu keskittyy Tampereen keskustan läheisyydessä käynnissä oleviin ja juuri valmistuneisiin rakennushankkeisiin. Millaisten rakennus-hankkeiden parissa Tampereella toimitaan nyt, entä millaiselta kaupunki näyttää lähitulevaisuudessa? Matkan aikana kuullaan Tampereen ajankohtaisista rakennus-hankkeista sekä kasvun ja kehityksen vaiheista aina kaupungin perustamisesta nykypäivään ja lähitulevaisuuteen asti. Lähtö Keskustorin Vanhan kirkon edestä, päätös samaan paikkaan.



TEEMALLISIA KÄVELYKIERROKSIA TAMPEREELLA 1.7.-1.9.2019

Maanantaisin 1.7.-26.8.2019 klo 17-18.30:
Mailman ainoo Pispala
Kapeilla kujilla ja polveilevilla portailla kuullaan monta mehevää tarinaa Pispalan elämänmenosta ja sen asukkaista. Lähtö Pispalan koululta (Pispalanharju 47), päätös Uittotunnelin kahvilalle.



Tiistaisin 2.7.-27.8.2019 klo 17-18.30:
Parittomina viikkoina: Tampere 1918, Kalevankangas
Kierroksella kuullaan vuoden 1918 sisällissodan tapahtumista Kalevankankaalla. Lähtö Kalevankankaan hautausmaan sivuportilta Kalevantieltä (kukkakioskin vierestä), päätös Sorinaukiolle.

Parillisina viikkoina: Tampere 1918, keskusta
Kierroksella kuullaan vuoden 1918 sisällissodan tapahtumista Tampereen ydinkeskustassa. Lähtö Keskustorin Vanhan kirkon edestä, päätös Näsinkalliolle.



Keskiviikkoisin 3.7.-28.8.2019 klo 17-18.30:
Tampereenkiälinen kävelykiarros
Kaupungin nähtävyyret tarjoillaan pipa päässä reteellä tampereen kiälellä! Lähtö Keskustorin Vanhan kirkon edestä, päätös samaan paikkaan.



Torstaisin 4.7.-29.8.2019 klo 17-18.30: 
Parittomina viikkoina: Anni Polvan Tammela

Kierros vie Anni Polvan lapsuudenmaisemiin Tammelaan, Kalevaan ja Sorsapuistoon. Lähde aikamatkalle Tiina-kirjojen maisemiin! Lähtö Tampere-talon edestä, päätös Tammelantorille.

Parillisina viikkoina: Tullin alue
Vanhojen teollisuus- ja tullirakennusten ympärille on kasvanut vireä kaupunginosa, joka tunnetaan pian myös pilvenpiirtäjistään. Lähtö Tampere-talon edestä, päätös samaan paikkaan.



Perjantaisin 5.7.-30.8.2019 klo 17-18.30: 
Finlaysonin kukoistuskausi – Nottbeckien tarina
Rooliopas (Constance von Nottbeck, Olga von Nottbeck tai mamselli Hyden) 
johdattaa kuulijat Finlaysonin tehtaan historiaan sekä sen omistaneen Nottbeckin perheen vaiheisiin. Lähtö Keskustorin Vanhan kirkon edestä, päätös Tallipihalle.



Lauantaisin 6.7.-31.8.2019 klo 14-15.30
Parittomina viikkoina: Juice ja Tampere

Kierroksella kuljetaan taiteilija Juice Leskisen jalanjäljissä ja kuullaan Juicen elämäntarinasta ja Manserockin alkuvaiheista. Lähtö Keskustorin Vanhan kirkon edestä, päätös Pellavantorille.

Parillisina viikkoina: Venäläinen Tampere
Tasan 200 vuotta sitten tsaari Aleksanteri I vieraili Tampereella. Venäjä, sen asukkaat ja kieli näkyvät täällä yhä monin tavoin! Lähtö Keskustorin Vanhan kirkon edestä, päätös Lenin-museolle (Hämeenpuisto 28).



Sunnuntaisin 7.7.-1.9.2019 klo 14-15.30: 
Tehtaiden Tampere
Kierroksella tutustutaan Tammerkosken rantojen vanhoihin tehdasmiljöisiin, joissa kukoistavat nyt uudenlaiset elinkeinot. Lähtö Keskustorin Vanhan kirkon edestä, päätös Finlaysonin alueelle.



Sunnuntaisin 28.7.-1.9.2019 klo 14-15.30: 
Hehkuva Hatanpää
Kierroksella tutustutaan Hatanpään kartanoalueen historiaan, upeisiin rakennuksiin, arboretumiin ja ruusutarhaan. Lähtö Hatanpään kartanon edestä, päätös puistokahvilan luokse.



HAUTAUSMAAOPASTUKSIA TAMPEREEN HAUTAUSMAILLA KESÄLLÄ 2019

Missä on Juicen hauta? Millainen on höyrylaiva Kurun haaksirikon muistomerkki? Mitä lukee Sara Hildénin hautakivessä? Tule hautausmaaopastukselle, niin tiedät!

Järjestämme kesäisin opastettuja kävelykierroksia Tampereen hautausmailla: Pyynikin kirkkopuistossa, Messukylän hautausmailla, Kalevankankaan hautausmaalla, Lamminpään hautausmaalla ja Vatialan hautausmaalla. Hautausmaaopastukset ovat maksuttomia. Kesän 2019 hautausmaaopastusten aikataulut löydät täältä.

Yhteistyössä Tampereen ev. lut. seurakuntayhtymä.